Elliott Smith: Either/Or *****

(Helmikuu 1997)

Kuusi vuotta Either/Orin julkaisun jälkeen Elliott Smithin tyttöystävä löysi tullessaan suihkusta 34-vuotiaan lauluntekijäpoikaystävänsä puukko rinnassa. Elliottin kuolema yhdistää hänet entistäkin voimakkaammin Nick Drakeen, tehden heistä hiljaisten, akustisten singer-songwriter-laulujen mestareita, joiden lyriikoista on helppo löytää ahdistusta, merkkejä addiktiosta ja itsemurha-aikeista.

Minusta kuitenkin heidän musiikkinsa on hyvin erityyppistä. Nick Drake laulaa hieman oudosti, eteerisesti, vailla selvästi koskettavaa tunnetta, ja hänen sanoituksensa ovat kryptisiä. Hänen kitaransa kuulostaa progemaiselta, haeskelee epätavallisia sointuja ja on yleensä ihan omituisessa vireessä. Elliott Smith on hyvin selvästi tästä maailmasta, ei mikään keijukaispoika. Hän istuu ikkunalaudalla jollain Los Angelesin likaisella sivukujalla ja laulaa naisesta, joka käveli pois. Elliottin ääni on täynnä tuskaa ja vihaa, vaikka hän laulaa pehmeästi, aina lähestulkoon kuiskaten. Hän kuulostaa siltä, kuin inhimillinen tunnevyöry olisi käheyttänyt hänet, salvannut hänen äänensä. Hänen kitarastaan tulee tuttuja, melodisia pop-sointuja. Sen sijaan hänen rytminsä on ällistyttävä: Elliott näppäilee kitaraa ties kuinka monella sormella virtuoosimaisesti, saaden sen kuulostamaan laajalle levittäytyvältä äänikankaalta, tasaiselta tekstuuripohjalta, jonka päälle hänen laulunsa sopii kuin nakutettu.

Either/Orin saundi on todella kotikutoinen, jopa suttuinen. Hiljaisuus humisee hiljaa, lämpimästi. Elliottin kerroksitettu ääni tulee joka puolelta, vaivuttaa omaan maailmaansa, uneen, joka kuulostaa kivalta, mutta jonka alle kätkeytyy katkeruutta.

Kaikki laulut ovat hienoja. Huippukohtana toimii uhkaavasti kasvava Cupid's Trick, jonka kätkettyä vihaa tihkuva kliimaksi (ainoa kohta levyllä, jossa voitaisiin puhua metelistä) johdattaa rauhalliseen myrskyn jälkeiseen tyveneen, jossa 2:45 AM tuudittaa kuulijan syvään, käsinkosketeltavaan bassosaundiin, jonka tahtoisi viedä mukanaan vuoteeseen nukkumaan.

1. Speed Trials (3:01)
2. Alameda (3:43)
3. Ballad of Big Nothing (2:48)
4. Between the Bars (2:21)
5. Pictures of Me (3:46)
6. No Name No. 5 (3:43)
7. Rose Parade (3:28)
8. Punch And Judy (2:25)
9. Angeles (2:56)
10. Cupid's Trick (3:04)
11. 2:45 AM (3:18)
12. Say Yes (2:19)

My Bloody Valentine: Loveless *****

(Marraskuu 1991)

Voi olla vaikea uskoa, että My Bloody Valentine oli olemassa jo ennen vuotta 1991, mutta olivat kuitenkin. Voimme kuvitella, miten lupaavalta yhtye vaikutti. Noise oli jo keksitty, mutta tuskin kukaan oli sekä veistänyt siitä niin täydellisiä pophelmiä kuin Drive It All Over Me tai Nothing Much To Lose että vienyt sitä sellaisiin äärimmäisyyksiin kuin You Made Me Realisen live-version lopun apokalyptinen äänimuuri. MBV:n keikka jo tuolloin on ollut suurenmoinen kokemus (ja ottakaa huomioon, että tämä oli ennen kuin kukaan oli nähnyt Nirvanaa livenä). Entä marraskuun 1991 jälkeen? No, sen jälkeen My Bloody Valentinea ei keikoilla nähty lähes kahteen vuosikymmeneen. Mikä pettymys. Kuten viime vuosien comeback osoittaa, yhtyeellä oli (ja on) mahdollisuus kaikkien aikojen setlistiin. Esimerkiksi 30. heinäkuuta 2009 Richmondissa:

I Only Said
When You Sleep
You Never Should
(When You Wake) You're Still In A Dream
Cigarette In Your Bed
Come In Alone
Only Shallow
Thorn
Nothing Much To Lose
To Here Knows When
Slow
Soon
Feed Me With Your Kiss
You Made Me Realise

Että silleen. Voisivat tulla tänne Suomeenkin soittamaan.

Loveless oli nousussa olevan yhtyeen kruununjalokivi, jonka arvo vain kasvaa joka kerta kun uusi sukupolvi löytää sen. Sen kuunteleminen on kuin kuuntelisi unta: se on pehmeä, läpinäkyvä, mutta kuitenkin jotenkin kouriintuntuva sillä hetkellä kun se soi korvissa (ainakin kun Only Shallow'n alun rumpufilli innostaa pomppimaan). Sen lisäksi, että albumi tekee tämän shoegazing-tunnelmoinnin niin täydellisesti kuin mahdollista, se tekee koko ajatuksen albumista musiikin säilytysmuotona niin täydellisesti kuin mahdollista, päätyen ykköseksi yhdelle sun toiselle "Kaikkien aikojen parhaat levyt" -listalle (haista kukka, OK Computer).

Levy hioo täydellisyyteen erään toisenkin tämän taidelajin ominaisuuden: yhtenäisyyden. Jokainen raita soljuu seuraavaan saumattomasti, ja kokonaisuus on rikkumaton. Siihen ei voisi lisätä mitään (ei, ei edes sitä Honey Poweria) eikä siitä voisi ottaa pois mitään. Lovelessista on lähes järjetön puhua kappaleiden kokoelmana, sillä se ei tunnu siltä, niinkään kuin jokainen kappale yksinään tuntuu Lovelessista irrotetulta palalta. (Sävellysten ansioksi voi tosin lukea sen, että jokainen näistä yhdestätoista kappaleesta sopii kuin nakutettu erilaisille mixtapeille.) Jokainen raita seisoo kyllä omillaankin (jopa alle minuutin mittainen tunnelmointi-instrumentaali Touched, jossa jokin - luultavasti kitara - hirnahtelee unenomaisen mieleenpainuvasti), jopa siinä määrin että niistä on turha puhua sen enempää - kun ne kuuntelee, ne puhuvat kyllä omasta puolestaan. Suosikkini minulla on lupa nimetä: avaava Only Shallow sopisi vaikka Radio Voicelle nykyaikaisuudessaan, To Here Knows When ei yleensä kulje psykedelia-nimikkeen alla, mutta ansaitsee sen paremmin kuin vaikka Pink Floydin Meddle konsanaan, ja lopun Soon on yksinkertaisesti täydellinen tanssittava äänimaisema, joka lupaa niin paljon jatkolta ja tekee vuosikymmenien odotuksesta sitä raastavampaa.

Kappaleet, joita ylläolevassa setlistissä ei ole, eivät nekään ole mitään täytettä: Loomer, Sometimes, Blown A Wish ja What You Want ansaitsisivat yhtä lailla livesoittoa kuin suosituimmat kappaleet. Loomer kuljettaa albumin tunnelmaan sykkivällä murinallaan. Sometimes on ainoita kappaleita, joissa kitara kuulostaa kitaralta, ja hyvällä tavalla kuulostaakin. Blown A Wish hyödyntää Bilinda Butcherin (joka tuohon aikaan oli kaiken lisäksi kuvankaunis) eteeristä henkimistä samaan tapaan kuin Isn't Anythingin Lose My Breath. Ja What You Wantin päättävää pimpelipom-utua voisi kuunnella tuntikausia sängyssä maaten ja kuolaten.


1. Only Shallow (4:17)
2. Loomer (2:38)
3. Touched (0:56)
4. To Here Knows When (5:31)
5. When You Sleep (4:11)
6. I Only Said (5:34)
7. Come In Alone (3:58)
8. Sometimes (5:19)
9. Blown A Wish (3:36)
10. What You Want (5:33)
11. Soon (6:58)